Jomon-Shindo® ohjaajan käsikirja v. 2023
Jomon-Shindo® ohjaajan käsikirja on uudistettu
Uudistettu käsikirja sisältää entisen sisällön, joka on tarkistettu ja täsmennetty. Käsikirja perustuu vuonna 2018 sovittuun ohjaajakoulutuksen sisältöön. Samoihin kansiin on siis lisätty sisältöä, joka on jo pidempään kuulunut Jomon- Shindo ohjaajan koulutukseen. Niitä ovat mm. Jomon-venyttelyohjeet ( A- ja B- sarja), BON- seisontasarja, Jomon istumasarja. Mukana on myös mm. ohjeet Shindo- venytyksistä raskauden aikana.
Peruskurssin sisältö ja ohjeita sen ohjaamiseen on lisätty, jotta kurssin järjestäminen olisi helppoa ja sujuvaa.
Rakenne tukee ohjaajakurssin etenemistä ja aikaisempiin ohjeisiin on helppo palata kattavan sisällysluettelon avulla.
Kuinka saat uudistetun version käsikirjasta käyttöösi
- Tulevat ohjaajat saavat tämän uudistetun käsikirjan koulutuksen yhteydessä. Myös tänä vuonna 2023 valmistuneet ja valmistuvat ohjaajat saavat sen niin halutessaan. He voivat kääntyä oman kouluttajansa puoleen ja pyytää sitä.
- Jyväskylän Pro- päivien 28.- 29.10 2023 osallistujat saavat käsikirjan sähköpostiin, kun ovat maksaneet osallistumismaksun. Rahastonhoitaja Oili lähettää käsikirjan.
- Aiemmin valmistuneet Jomon-Shindo ohjaajat, jotka eivät osallistuneet tämän syksyn pro-päiville, voivat lunastaa uuden käsikirjan maksamalla siitä 10€ yhdistykselle. Lähetä sähköpostia Oilille rahastonhoitaja@shindo.fi ja saat häneltä tarkemmat ohjeet.
- Kouluttajille uudistettu versio käsikirjasta löytyy kouluttajien intrasta, josta kouluttajat voivat sen ladata itselleen. Eli shindo.fi -> Intra -> Shindo-hoitaja/ -kouluttaja
Käsikirjaan tullaan tekemään parannuksia jatkossakin. Ole siis aktiivinen ja kerro yhdistykselle tai kouluttajille huomioistasi käsikirjan suhteen.