Sensei Kuratomin koulutukset Suomessa 9.-15.9.2017

Sensei Kuratomi kouluttaa Suomessa 9.-15.9.2017. Hänen kurssinsa ovat uusinta sensein kehittämää menetelmää Kuratomi Methodia, joka koostuu eri aihekokonaisuuksista. Muurlassa ja Lahdessa järjestetään yhteensä kolme eri kurssikokonaisuutta.

Muurlassa keskitytään aivan uuteen hoitomenetelmään, jota sensein kouluttaa nyt aivan ensimmäisen kerran Suomessa. Hoitomenetelmän on kehittänyt sensein tytär Chieko Kuratomi. Tässä uudessa hoitomenetelmässä keskitytään lapaluiden alueen hoitoon. Muurlan kurssi on suunnattu valmistuville ja jo valmistuneille Shindo -kouluttajille/-hoitajille.

Lahdessa järjestetään kaksi kurssia, Sonkyo stretch ja Yutambo. Sonkyo stretch on uudenlainen, kehoa tasapainottava venyttely sensei Kuratomilta. Kun taas Yutambo on hellää hoitoa hiljaista keskittymistä ja lämminvesipulloa käyttäen. Lahden koulutukset ovat suunnattu Shindo-ohjaajille ja -kouluttajille.

Tule mukaan kokemaan seinsein uusimpia menetelmiä ja saamaan uutta inspiraatiota omaan Shindon tekemiseen. Tervetuloa lämpimästi mukaan!


Muurlan koulutuspäivät 9-10.9.2017

Sensei Kuratomi opettaa nyt ensimmäistä kertaa täysin uutta hoitomenetelmää, jonka sensein tytär Chieko Kuratomi on kehittänyt. Menetelmässä keskitytään lapaluun alueen hoitamiseen. Kurssi on Shindo-kouluttajille/hoitajille.

 

Lauantaina 9.9. 

klo 12 -16.00 Chiekon menetelmä: Peace of Scapula

Iltaohjelmassa tutustutaan ”kehon autenttiseen liikkeeseen” ekspressiivisen taideterapian kautta. Liikkeiden harjoitukset tukevat mainiosti Shindon tavoitteita oman kehonkuuntelun opettelemisessa sekä keskilinjan aistimisessa. Ohjaajana Heidi Kukka, CAGS taideterapiakouluttaja (ks. lisää http://muurlanopisto.fi/liikeilmaisun-ateljee/).

Sunnuntai 10.9.

Klo 8 -9 Aamuvenyttely Sensein kanssa

Klo 9 -12 Chiekon menetelmä jatkuu

Iltapäiväohjelmassa kartanoretki; Wiurilan kartano, museot sekä Joensuun kartano (oma kustanteinen).

Kurssin hinta:  200€ + todistus 50€. Varaathan maksuun mukaan käteistä, kurssi- ja todistusmaksu suoritetaan Kuratomille. Lisäksi osallistujien kesken jaetaan tulkin palkkiokulut. Koulutus tulkataan japanista suomeksi.

Paikka: Muurlan opisto,  Muurlantie 365, 25130 Muurla

Muurlan opistolla on ruokailu- ja yöpymismahdollisuus. Yöpyminen 30 €/ yö, 10 €/ ruokailu.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Riitta Mursula-Innanen, riitta.mursula-innanen(at)dnainternet.net, 044 304 1645


 

Lahden koulutuspäivät 12.-15.9.2017

Lahdessa järjestetään kaksi Kuratomi Methodin kurssia, Sonkyo Stretch – venyttely ja Yutambo -hoito. Kurssit ovat suunnattu Shindo-ohjaajille ja -kouluttajille.

 

Sonkyo stretch 12.-13.9

Sonkyo stretch on uudenlainen, kehoa tasapainottava venyttely sensei Kuratomilta. Sen perusta on syvä kyykky, jossa keskitytään nilkoista lähtevään liikkeeseen, suoraan ryhtiin, painovoimaan ja vetovoimaan. Kyykky-harjoituksen ympärille sensei on kehittänyt aivan uudenlaisen venyttelysarjan, jossa tuki tulee alustasta. Ihana, aivoja kirkastava venyttely sopii vaikka heti aamuun. Virkistää ja tasapainottaa.  Tämä koulutus on hyvä lisä Shindo- ohjaajalle, sillä se antaa kokonaan uuden tuotteen joka sopii erinomaisen hyvin sekä erilliseksi venyttelytunnikseen, että sonkyo-shindo mix -tunniksi.

Tiistai 12.9. klo 12-20

Keskiviikko 13.9. klo 10- 18

Kurssin hinta:  200€ + todistus 50€. Varaathan maksuun mukaan käteistä, kurssi- ja todistusmaksu suoritetaan Kuratomille. Lisäksi osallistujien kesken jaetaan tulkin palkkiokulut. Koulutus tulkataan japanista suomeksi.

 

Yutambo  14-15.9

Hellä hoito hiljaista keskittymistä ja lämminvesipulloa käyttäen. Tämän rentouttava ja lymfakiertoon vaikuttava hoito on ihanteellinen esimerkiksi heikossa kunnossa oleville asiakkaille, jolle pelkkä shindon lempeä otekin voi olla liikaa. Hellästä otteestaan huolimatta, tai ehkäpä juuri sen vuoksi, Yutambo on erittäin tehokas hoito.

Torstai 14.9. klo 12.00-20

Perjantai 15.9. klo 10-18

Kurssin hinta:  200€ + todistus 50€. Varaathan maksuun mukaan käteistä, kurssi- ja todistusmaksu suoritetaan Kuratomille. Lisäksi osallistujien kesken jaetaan tulkin palkkiokulut. Koulutus tulkataan japanista suomeksi.

 

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Susanna Poutanen, 044-0330764, susanna.poutanen(at)gmail.com